maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kurkistus askartelupajaan :)

Nyt pääsette kurkistamaan minun askartelupajaani, jossa tein suursiivon sekä täydellisen "rempan" -tosin ilman sentin senttiä. Kaikki säilytysratkaisut ovat joko omista tai tuttujen nurkista haalittuja, tai sitten kaiken maailman kippoja ja purnukoita kaappien kätköistä. Ja on siinä yksi hyvä puoli: jokainen euro jonka olen sisustuksesta säästänyt on puolestaan käytettävissä askarteluihanuuksiin
Tervetuloa kierrokselle:

Askartelupajani sijaitsee mummonmökkimme olohuoneessa, neliöitä koko talossa noin 40 joten minun pajani jo nykyiselläänkin kahmaisee aika lailla tilaa vähistä neliöistä....


...joten tarvitsin tehdä lisää tilaa tarvikkeille pitkin seiniä. 
Se mistä tarve lähteä tekemään taas muutoksia pajaani (edellinen joskus vuosi sitten) johtui siitä kun minä halusin välttämättä saada pysyvän paikan ompelukoneelleni. Silloin muistin isältäni saaman 95 senttiä leveän pienen "sihteerinpöydän" joka on ihan puusepän tekemä ja todella upea! tällä kertaa en enempää tuosta pöydästä mutta joskus aion ottaa tarkempia kuvia siitä!

"Uutena" tänne on tullut tuon ompelupöydän lisäksi pöydän päällä olevat kaksi päällekkäistä yöpöytää, sekä sininen korivaunu (tai no se ehti jo hetken , muutaman viikkoa olla). 

Ennen kuin rupesin venkoamaan tuota ompelupöytää  olkkariin, sijaitsi tuo pieni kapea kirjahylly tuon ryijyn paikalla, ja iso työpöytä (sekin isän entinen työpöytä!) ihan keskellä peräseinää. Tiukille meni mutta sain kuin sainkin kaiken tänne mahtumaan mutta silti olkkari jäi myös "käyttökelpoiseksi" eli ei ole ihan täynnä kuin turusen pyssy. Sohvaa jouduin sen verran siirtämään että se on noin 10 cm oviaukon edessä.... 


Vaikka huoneessa tehty suursiivous ei kannata kuitenkaan kurkistella lattialle ;)
Tekevälle sattuu ja sohvan alunen tuppaa kans olemaan säilytyspaikka ...

Ompelupöydän alla on yksi tärkeimmistä "säilytysratkaisuistani" :D : roskis! Kyllästyin joskus aina liian pieni roskis -no ei oo enää pieni kun on pyykkikori!


Sinisessä korivaunussa ylimmässä laatikossa promarkerit ja copicit sekä tällä hetkellä vielä sopivaa paikkaa etsivät kuitit ja laskut jotka liittyy askarteluun.

Seuraavassa korissa ovat Cuttlebugin levyt sekä stanssit pakattuina cd koteloihin.

Toiseksi alimmassa kaikki lävistimeni ja alimmassa korttipohjat. Jokaisessa näkyy vielä olevan jotain pientä ylimääräistä paperisälää, tähän mätin siivotessa lippulappusia :D

Kirjahyllystä raivasin tilaa tulostimella, joka aiemmin oli tv tasolla kirjahyllyn ja työpöydän välissä, siitä sain nipistettyä niitä puuttuvia senttejä huoneen muodonmuutokselle.

Lattialla oleva pikniklaukku on täynnä- yllätys yllätys- paperia. siinä ovat kaikki esim. Lidlistä ostetut yksiväriset kartongit ja paperit, joiden koko säilytyksen suhteen aika ongelmallinen. koko on varmaan lähellä A3:sta.


Pöydän alla olevissa oranssissa laatikoissa kukkasia ja helmiä, ylemmässä lipaston laatikossa erikoiskokoisia paperilehtiöitä (8x8 jne)... ja kovilla pakkasilla oli ehdoton pikkupatteri, sen verran viluinen on huushollin lattia!


Tässä tarkemmin tämä uusin säilytystornini, kaksi yölipastoa päällekkäin, nämäkin olivat tuttavalta ihan pois menossa tarpeettomina... ja kukas ne hamstrasi :)


Tämä kuva tuli huonolaatuinen,mutta hyllyn päällä turkoosissa korissa nauhavarastojani, ja seinällä olevassa työkaluille tarkoitetussa muovisessa seinätelineessä säilytän niin kuumailmapistoolini, liimapistoolini, kännyn laturin johdon, kameran tietsikkaan yhdistävän piuhan, saksia, pihtiä jne...


Keskeisimmällä paikalla käden ulottuvilla tietokoneen takana ovat Distress Inksit, satunnaisia paperinpalasia servettitelineessä, nauhaboksi, kulhollinen pikkutilpehööriä, kynäpurnukkaa ja ennen kaikkea kaksi yleensä pesuhuoneesta löytyvää hyllykköä, nekin joutavina poishamstarattu :D

 Kuvat nyt ei tule ihan loogisessa järjestyksessä, mutta en jaksa ruveta vekslaamaan, eli tässä vielä tulostimen yläpuolella sijaitsevat askartelu ja käsityökirjani :)


Ja takaisin tietsikan taakse: Sekalainen kynäpurnukka, jossa viivotinta, kynää. stumppia, virkkuukoukkua, tussia jne sekalaista.

Jalallisessa lasiastiassa puolestaan kissansilmätyynyt, sticlesit, musteenlevitin, Robins Nestit, yms pientä purkkia :)


Nauhapurnukkaa lisää (tässä uusimmat tilaukseni jotka äskettäin saapui Kranssit nettikaupasta, suosittelen, paljon ihania nauhoja metritavarana!)

Distress Inksit toistaiseksi tälläisessä pahvisessa tötsässä, tässä rasiassa olen aikoinaan ostanut sellaisen kynttiläsetin. Todella tukeva ja tuo samettinen osa on alunperin ollut sellainen koristepohja tuolle laatikolle, mutta käänsin laatikon pystyyn ja liimasin kiinni niin tätä on helppo käyttää ja nostella mutta musteet ei levahda kuitenkaan lattialle. Mutta mustemäärä nyt rasiaan nähden maksimi, eli pian harkittava uudenlaista rasiaa...

Servettiteline on päätynyt myös hyötykäyttöön, tähän kertyy väritettyjä kuvia, edellisistä korteista käytetyistä papereista leikatut tähteet, yms.

Ja sitten pöytätasoon tuosta yöpöytätornista: Laatikossa kaikki 6x6 paperipakkaukseni, jotka ovat vihkomallisia. Irtopakkauksia pari muualla. Lisäksi pienikokoinen askartelualusta, en vain osaa käyttää :)

Seuraavalla hyllyllä 12 tuuman paperini, kuva taasen heilahtanut

Ja seuraavalla etualalla ensimmäisessä purkissa haaraniittiä ja helmikoristeita, toisessa pienet ruusut ja kolmannessa muut pienet kukkasiin liittyvät koristeet.

Seuraavalla hyllyllä eniten luvussa olevat tai uusimmat hankinnat erilaisia askartelulehtiä, pääosin kuitenkin magnoliaa ja ihanaa... <3

Lehtien vieressä pienessä purnukassa Mini Misterit ja Distress Inks täyttöpullot.

Ylhäällä kenkälaatikossa niitä 6x6 paperipakkauksia sekä erikokoisia suikaleita isommista papereista.

Vielä lähikuvaa noista isommista lasipurkeista:

Suihkuhyllyköistä vasemmanpuoleisessa ylähyllyllä kansiossa tekstileimasimia (teksti leimattu paperille joka laminoitu, johon sitten tarttuu leimasin kiinni) ja alahyllyllä kalenteri ja netti ja askartelumuistiinpanovihkoseni (omat salasanat eri paikkoihin, suunnitelmia mitä tahtois ostaa, skräppisivuhahmotelmia jne jne)

Oikean puoleisessa ylähyllyllä tekstileimasimet jatkuu, tällä kertaa cd koteloissa. tulen aikanaan kaikki tekstit siirtämään cd koteloihin , kunhan saan tutuilta tyhjiä koteiloita hamstrattua riittävästi. Tuossa hyllyllä noin kmmennen koteloa täynnä tekstejä :)

Keskellä erilaisia apuaineita, liimaa, Glimmer Mistiä, Glossy Accentsia, Uteeta, ja jos jonkinlaista "törppöä" :)

Ja alhaalla cd-levy kakkua, saksia, rei'ittäjää, Fasternateria, taiteilijatärpättiä jne...

Sitten työpöydän laatikoihin :)
Tässä työpöydässä on todella hyvät laatikot, ja lisäksi molemmilla puolilla lisäksi aputasot (eli tuo laatikon yläpuolella oleva levy ulos,  koko noin 35x45 cm)
Ensimmäisessä vasemman puolen  kahtia jaettavassa laatikossa etuosassa mustat musteet, muistitikkua, ynnä muuta tilpehööriä, pääosin askarteluun liittyvää, ja toisella puolella laatikkoa puupalikallisia leimasimia kahdessa kerroksessa.


Toisessa laatikossa puupalikat jatkuu :)

Oikean puoleisen laatikoston ylin laatikko on puolestaan minun "häpeätahrani"...itseäni suututtaa tämä laatikko suuresti! Eli en ole jaksanut laminoida aina ostaessani uusia leimasimia niille kansioihin sivuja, vaan olen mättänyt ne tähän laatikkoon. Sieltä sitä sitten saa kissan ja koiran kanssa etsiä kateissa olevaa.. Kasassa liki piti 30-40 leimasinta.

Vihreitten kuulien rasiassa puolestaan ovat hyvässä järjestyksessä Circle It leimasimet , jotka olen kiinnittänyt pilttipurkkien kansiin. Kirkkaat leimasimet
sen vieressä olevassa pienessä rasiassa.

Seuraavassa laatikossa paperileikkuri ja tällä kertaa myös laturin piuha, ja kas kummaa, taasen - paperia :D  Paperien alta pilkistää myös Derventin AquaTonet ja vesivärit.

Äsken mainitsin aputasot jotka molemmin puolin; tässä oikean puoleinen aputaso, ja tässä on myös lasi levyn päällä (vasemmallakin ollut mutta ei enää minulle tullessa) joten lasin alla omat värikarttani Distresseistä, Promarkereista ja Copiceista.

Ja sitten ompelupöydälle; Laatikoissa pääosin ompelutarvikkeet, mutta tässä korissa useimmiten tarvitsemani, eli anopin perinnöt: nappipurkki ja neularasia.

Ja myös tämä ryijy on edesmenneen ihanan anoppini itse tekemä ryijy :)

Sohvan nurkalle jäi suursiivossa tälläinen pieni hyväntekeväisyyspaketti; tässä menee läheiseen ryhmikseen hieman erilaisia papereita /paperien tähteitä. Osasta kulmat kurtussa tai värit väärät tai.. no, pääasia hyvää mieltä lapsille. lisäksi mukaan lähtee lidlistä joskus ostettu lävistinpakkaus.

Ainakin täällä tuohon maaseudun ryhmikseen eivät saa mitään askartelutarvikkeita kaupungilta, ainut suunnilleen värikynät, joten mielelläni lahjoitan nämä sinne. Tämä on jo toinen kerta kun suursiivoa tehdessä kerään itsellä käyttämättä jääneitä tarvikkeita ryhmikselle, edellinen kerta muutama vuosi sitten , ja kyllä olivat iloisia :)

Lopuksi: Tältä näyttää jos kurkistan askartelun lomassa selkäni taakse :D


Vielä lähipäivinä lisään kuvia hyllykön ja korivaunun sisällöistä ;)

1 kommentti: