sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

50 v miehelle

Että ossoo olla vaikeeta tehä kortti MIEHELLE:...
Mulla meni varmaan viikko miettiessä millaisen kortin teen miehen veljelle tämän täyttäessä 50 vuotta. Hypistelin papereita, tutkin 3D ja leimasinkokoelmiani, selailin myös digileimasinvalikoimia, mutta mikään ei ollut mieleinen. Kyseinen mies ei golffaa, kalasta tms. muuta mistä paljon miesten leimasimet on. Kuitenkin halusin aikuiseen makuun olevan kortin niin en mitään magnolioita ruvennu säveltämään.
No sitten toissapäivänä päätin että laitan vain tekstin, ja tälläinen siitä sitten tuli:


Paperit samasta paperikosta kuin edellinen "Lentäjän poika" kortti. Teksti lyötyi Positiivareilta ja tulostettu vesiväripaperille.


Ja kyseessähän on siis telinekortti.


Ja tähänkin korttiin tuli taas iso kukkarykelmä, on "tarttunut" Maijulta nyt tuo kukkainnostus :))


Kukat sekä rusetit ovat molemmat Wild Orchid Craftsilta.
Minä olen hurahtanut varsinkin noihin "töyhtöihin", eli noihin limenvärisiin (ja myös vaaleanpunaisina minulla) pieniin kukkasiin sekä noihin valkoisiin palleroihin.
Ruskean, kuparin ja vihreän halusin muitakin sävyjä korttiin joten lisäsin keltaisiakin pikkuruusuja.

Teksti:

Kun nuorena täyttää
viisi ja nolla,
on vanhana sitten
hyvä olla!

4 kommenttia:

  1. Vau! Tyylikäs kortti, upealla kukkarykelmällä =).

    VastaaPoista
  2. miten sä laitat noi kukkarykelmät kiinni? Käytätkö kuumaliimaa ja vetääkö kuumaliima korttikartonkia toiselta puolelta ruttuun?

    VastaaPoista
  3. ja se asia vielä askarruttaa, eli miten tuo runsas kukkainen mahtuu kirjekuoreen vai onko kirjekuoret reilusti isompia kuin itse kortti. Mulla ei ainakaan mahdu neliökortin kuoreen kortti jos laitan kovin koholla olevan kukan..

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista

    Kukat kiinnitän kortteihin joko Glue Dotseilla, Glossy Accentsilla tai erikeeperillä... Hassua kyllä jostain joskus luin että tuo Glossy Accents toimii tosi hyvin liimanakin kukille yms... oman kokemuksen mukaan paremmin kuin erikeepperi ja kuivaa nopeemmin. Taustapuolia en ole seurannut kun nämähän ei tule varsinaiseen korttiin kiinni vaan kokoan kaiken ensin siihen taustapaperiin ja sitten sen teippaan korttipohjaan.
    Korttien koko minulla on 13.5 kanttiinsa, ja kirjekuoret kuustuumasia, joten niihin on toiminut. Ja tässä kortissahan oli kyllä tosi paljon koristeita, mutta tämän veinkin suoraan saajalleen :)

    VastaaPoista